Polttava puheenaihe: asenteet!

Olen nyt muutaman päivän aikana Facebookissa käydessäni  useasti törmännyt Pietar.in blogissa käsiteltyyn aiheeseen.

Pietari ihmettelee:, Myyjä: Miksi puhut avustajalle etkä pyörätuolissa istuvalle?.
Tätä olen itsekin joskus nuorempana ihmetellyt ja ajattelin siksi kirjoittaa oman ajatelmani asiasta.

Pietari kirjoittaa, että ärsyttää. Voin kertoa, että niin minuakin. Joskus nuorempana, kun asuin vielä vanhempieni luona törmäsin itse samaan “ongelmaan”, itseasiassa äitini helposti itse vastasi myyjälle ennenkuin itse ehdin ja silloin se vähän ärsytti, niinkuin teiniä kai kuuluukin. Usein tokaisin vaan äidille, että: Osaan mä itekin vastata, tai jotain muuta vastaavaa. No, ennen oli ennnen ja nyt on nyt. (välillä toki siis vieläkin ärsyttää..)
Kuitenkin nykyään asun myös pyörätuolia käyttävän miehekkeen kanssa kaksin, eikä meillä ole avustajia.
Liikumme luonnollisesti  kaupungilla paljon ja käymme myös kaupoissa ostoksilla ja asioimassa aivan kuten muutkin ihmiset. (ylläri)


Meillä ei juuri pahaa sanaa kassaneideistä ole. He ovat kyllä auliisti pakanneet ruokaostokset kasseihin, kun olemme sitä kauniisti pyytäneet.
Haluan todeta, että se ettei meillä ole avustajia, on oma valintamme. Hankimme sellaiset kyllä jos joskus se on tarpeellista.

Pietari kyselee myös asiaan vaikuttamiskeinoista.
Itsestään ystävälliseen sävyyn ääntä pitäminen on mielestäni paras keino, joka vähitellen auttaa kaikkien ihmisten ajatusten ja ennakkoluulojen suoristamisessa.
Nuoret kassat/myyjät esimerkiksi  osaavat jo homman melko hyvin, vaikka olisi avustajakin mukana.

Itse koen, että suurempi ongelma ovat sellaiset 50+ -ihmiset, jotka ajattelevat erilaisuudesta eritavalla kuin nämä nuoremman sukupolven edustajat. Täytyy toki muistaa, että poikkeuksiakin löytyy.

Ja vielä ajattelen niin, etteivät kassahenkilöt/muut ihmiset  ajattele meistä liikuntaesteisistä  pahaa. Se on vaan siinä nopeassa tilanteessa helpompi varmasti heidän mielestään  kommunikoida sen ns. tavallisen ihmisen kanssa ja siis sen, joka ensimmäisenä hihnalle tavaroita latoo. Sen syvällisempää ajatusta tuskin kassaneidin päässä tuossa tilanteessa liikkuu. Surullista toki, kun jotkut sitten kokevst asian negatiivisena. Ehkä voisi auttaa, jos pyörätuolia käyttävä henkilö menisi kassasta läpi ensin ja avaisi suunsa ennen avustajaansa. Näin minä teen, jos avustaja sattuu mukana olemaan.

Ymmärrän toki, että asia on monen vammaisen (välillä itsenikin) mielestä kiusallinen, mutta asenteet ovat valitettavan tiukassa tässä yhteiskunnassa, eikä voi mennä kuin ystävällisen hymyn kera rintarottingilla eteenpäin. Kyllä ne asiat jonain päivänä muuttuu. Jollei meidän, niin tulevien sukupolvien aikana.

Olen puhunut.

P.S Laittakaas mielipidettä, en pelkää niitä. :)