tiistai 7. helmikuuta 2012

Uusi väri

Olen jo pitkään suunnitellut haluavani värjätä hiukseni, onhan edellisestä kerrasta jo varmaan reilu vuosi aikaa.
Olen aikanaan värjännyt sekä itse, että kampaajalla. tällähetkellä rahatilanne näytti siltä, että ei ole varaa mennä kampaajalle. Niinpä vihdoin rohkaistuin ja ostin kaupasta värin!


Punaista sen olla pitää!






Väri maksoi sen reilun 10 euroa. olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka olis voinut ehkä hiukan tasaisemmin, mutta ok. Kotoisa olo. Tadaa!















keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Mycafe:n uusi elämä




Muutaman päivää levänneenä sitä jaksaa taas kirjoitella, joten täältä tulis taas jotain juttua.

Niin, joku varmasti muistaa kun tuossa noin viikko sitten kirjoittelin, että pitäisi hankkia uusi kahvikone vanhan Mycafe-laitteen tilalle. Noh, kuinkas sitten kävikään!



MyCafe



Löydettiin miehekkeen kanssa netistä putiikki, joka myy samanlaisia kahvityynyjä, kun tuon Mycafe-koneen omat ovat. Alkuperäisiä, kun ei ainakaaan kovin edullisesti tunnu saavan mistäään ja makuvaihtoehdotkin ovat aika mitättömät.

Tilattiin noita uusia tyynyjä siis nettiteitse viikko sitten viikonloppuna Hollannista ja ne saapuivat meille tämän kuluvan viikon maanantaina.

Jännitys oli suuri, kun avasimme ensimmäisen pussin, että näkisimme sopivatko nuo tyynyt meidän koneellemme. Ja kyllähän ne sopivat. Nyt on siis Mycafe-kahvilaitteen elämälle annettu taas vahäksi ajaksi tekohengitysta ja itselle armonaikaa uuden koneen hankkimista ajatellen ja taas säästyy rahaa. :)



Hyvän kahvin ainekset
Uudistettiin siinä sitten samalla vähän keittiön purkkivalikoimaa. Nämä kaksi peltipurkkia löytyivät Sokokselta ja
Uudet purkit
toimivat kahvipodi-purkkeina oikein hyvin. Hienot musta-hopea-valkoiset. Mahtavaa vielä, että ovat sokoksen oman House-sarjan jäseniä, joten tulivat vielä varsin edullisiksikin.



torstai 26. tammikuuta 2012

Jotain, mitä odottaa...

Eilen oli taas kuoro-ilta. Voi että kun mä niin tykkään! 
Laulan siis tällä hetkellä kahdessa Mikaelin seurakunnan kuorossa. Toinen on kirkkokuoro ja toisessa soi gospel. Gospel-kuorolta puuttuu toistaiseksi vielä nimi, mutta ensi kerralla sekin sitten selviää.
Olemme olleet kasassa vuoden, mutta harjoitelleet tuosta ajasta vain puolet. Noh, hiljaa hyvä tulee!

Kuoron lyhyestä historiasta huolimatta, meillä on suuret suunnitelmat. Aiomme osallistua gospel-kuoron kanssa Tukholmassa ensikesänä pidettävään Stockholm gospelkör Festival Global- tapahtumaan. elokuussa. Mielenkiintoinen mahdollisuus!

Murukin ottaa rennosti
Miksi mä nyt tästä höpötän? No siksi tietysti, kun aion itsekin tunkea mukaan. Eiköhän siellä pärjää, kun pakkaa mukaan hitusen seikkailumieltä.  Katsotaan, kuinka käy. Aikaa H-hetkiin on vielä, mut on aina kiva, kun on jotain tavoiteltavaa, eiks nii.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Vanhan muistelua ja koeajoa

Selailin taas aikani kuluksi läpi blogeja ja huomasin kiinnostavaa juttua täällä  Karotar: Ruutujen riemuvoitto   Karotar kirjoittaa mm. kuinka hänen kissansa oli aiheuttanut keittiössä jonkin sortin vaaratilanteen. Tästä tulee elävästi mieleeni yksi musitikuva.

Muistan niin elävästi, kuinka meidän pikku Murunen aiheutti öisiä kauhun hetkiä vielä kun asuttiin "vanhassa osoittteessa".
Kissa hyppäsi yöllä hellanpäälle ja omnistui mennessään vääntämään hellan nuppeja niin, että käryynhän siinä heräsin.
Kävin katsomassa, mitä oli tapahtunut, niin huomasin, että patakinnas oli jäänyt illalla hellan päälle ja siinä sitten kyti. Että näin meillä joskus, jo ehkä kuusi vuotta sitten. Kannattaa todella olla varovainen, eikä tosiaan jättää mitään hellan päälle! Nykyään meillä onkin sitten turvaliesi. Siitä saamme tosin kiittää asunnon edellisiä omistajia.

KOEAJOA

Eilen lupasin teille kertoa, mikä tästä päivästä tekee niin erityisen. Noh, mulla oli täällä tänään pienet koeajot. Ette uskokaan kuinka raskasta se on. Mulle on siis tulossa uusi "urheiluauto", tuon vanhuksen tilalle. Olenhan huristellut menemään sillä jo sen kuusi vuotta, ainakin melkein. Nyt joku jo luulee, että tässä puhun autosta, mutta ehei, vaikka Honda Hopeanuoli olikin mahdottoman kiva auto, niin ei. Ei ole mitenkäään varaa :(  Joskus vielä kuitenkin, ettäs tiedätte ;)Noh, onneksi edes hiukan auttaa uusi sähkäri! :)

P.S Olen kyllä aika rättiväsynyt, että sama näköjään pätee niin autoihin, kuin sähkäreihinkin, että voimat se vie, vaikka ajaessa sit olisikin skarppi kuin kotka.


 Kesäkuu, vuonna -86, äh, eiku -06! :)  

maanantai 23. tammikuuta 2012

Pähkähullu projekti: Ohjelmaopas

Presidentin vaalit oli ja meni ja uusi kierros tulee sitten joskus. Muut ihmiset ovat jo ruotineet tätä asiaa niin paljon joka paikassa, että minä en sen kummemmin halua asiaa kommentoida.Sen verran sanon vaan, että Ok vaihtoehdot ja nyt sitten vaan kansa päättäköön, mitä haluaa.
Sitten siihen arkielämään taas!

Olemme vaihtaneet miehekkeen kanssa "fyska-aikoja päittäin, koska en ole käynyt aikoihin. Jostain syystä olen saanut lomailla hyvän tovin. Noh, jos tää tästä taas lähtis. Alkuperäisellä suunnitelmalla mulla olis ollut aika huomenna, mutta kun silloin tapahtuu jotain vallan jännittävää ja mieheke halusi valmistautua huomiselle Espanjan tunnille tänään, niin otin ja menin kiusattavaksi siis.

Tänään vielä voisi hiukan järjestellä paikkoja huomista ajatellen. Huomisesta kerron lisää tulevissa postauksissani. Voisin myös jatkaa erästä pähkähullua projektia, jota olen tässä yrittänyt jo parin päivän ajan muotoilla. Ohjelmaopas!

Katsomme TV:tä melkeinpä enemmän, kuin keskimääräinen suomalainen. Me katsomme kaiken, mitä haluamme, käytännössä digiboksin kautta, jotta Säästämme aikaa. Kuvitelkaa 1,5h ohjelma kestää ilman mainoksia vain hieman yli tunnin, varsin kätevää siis.

Jotta pystymme katsomaan televisiosta kaiken, minkä haluamme, vaatii se pientä organsointia. Boksin ohjelmaoppaan läpikäyminen, kun kestää ja entäs sitten kun meneekin jotkut ohjelmat päällekkäin. Siinä onkin sitten katastrofi valmis, kun pitäisi jostain löytää jonkun tietyn ohjelman uusintapaikka...Olemme kuitenkin pyrkineet nykyään katselemaan uutisia, dokumentteja ja musaohjelmia (Lupasin katsoa seuraavan Duudsonien ohjelman jakson, ihan vaan nähdäkseni, että kärsiikö sitä katsoa). Putousta emme seuraa. Näkee sen tuloksn sitten kuitenkin, kun se ohjelma joskus loppuu. Munamies on kyllä hyvä!

Meillä on jo prototyyppi. Joka päivälle on kerätty omalle sivulleen kaikki ne ohjelmat ja kellonajat jotka halutaan nähdä. Siitä on sitten suht helppo värikoodeja seuraten katsella milloin tulee mikäkin ohjelma ja milloin se uusitaan. Tuo on nyt tehty wordillä, mutta haaveilen excel-pohjasta, jota olisi helppo tarpeen mukaan päivittää.

Ehkä tätä asiaa ei järjellä ajateltuna kauheaasti kannata mainostaa, mutta taisin tehdä sen jo. :D Ja niin kai sitä sanotaan, että "hulluilla on halvat huvit", vaikka ei tuo televisiolupa kyllä niin kovin halpa mielestäni ole. Tuleepahan ainakin otettua kaikki ilo irti!

Muru tykkää kans katella telkkuu



lauantai 21. tammikuuta 2012

Kuppi kuumaa, mutta millä?

Uskoisin, että suurinosa ihmisistä muistaa, kuinka BB:n ensimmäisellä tuotantokaudella asukkaat keittelivät erimakuisia kuumia juomia MyCafe- podikahvinkeittimellä. 

Tottakai mekin ostimme sellaisen. Käyttöaste on ollut kohtalainen, nykyään vaan niitä kahvipodeja saatika sitten makuja ei tahdo saada mistään. Koneen hankinnasta on aikaa jotain viisi vuotta.

Menneellä viikolla Kuningaskuluttajan "Kolmen Kovan Testissä" oli nämä nyt niin ajankohtaiset kahvinappi-koneet, joita on nyt vasta viime aikoina tullut markkinoille melkeinpä niinkuin sieniä sateella. Testissä esiteltiin laitteet: 
Dolce Gusto Genio (Kuva:
http://www.dolce-gusto.us/)
Paulig Cupsolo (Kuva: www.pauligshop.fi)
Bosch Tassimo (Kuva: www.cyberphoto.fi)

Dolce Gusto Circolo (kuva: Verkkokauppa.com)








Olimme ajatelleet katsoa tuon ohjelman ihan sillä silmällä, että voisimme sittten jossain vaiheessa valmiita marssimaan kauppaan ostamaan jonkun testissä mukana olleista laitteista. Testaajat tekivätkin itseasiassa meille sopivan laitteen löytömisen aika helpoksi.

Silmiämme miellytti eniten ehkä tuo Dolce guston Genio malli. Näyttää vaan siltä, että tuota pitäisi lähteä ruotsista tilailemaan, jos sellaisen haluaisi. Muut Dolce Guston mallit tuntuvat olevan jollakin tapaa manuaalisia malleja (vivusta väännetään paljonko halutaan vettä), joten ne eivät ole käytännössä hyviä vaihtoehtoja meille.

Tuo Pauligin Cupsolo on siis ehkä sittenkin se helpoin malli hommata. Siinä on kuulemma vielä bonuksena pieni säiliö, johon käytetyt podit tippuvat käytön jälkeen. Ei tarvitsisi polttaa sormiaan välillä uutta podia vaihtaessa, kun molemmille keitetään kahvit. Tuskin niitä kuitenkaan kannattaa moneksi yöksi paikalleen jättää, ettei home iske. Eniten haluaisin tämän mallin, koska sillä saisi aikaiseksi jonkinlaista Tazza-kaakaota. Pauligin kahvit ei kyllä noin yleensä ottaen iske, ovat aika kitkerää tavaraa..

Pohdinnan aikana tyydymme hankkimaan vanhaan Mycafe-laitteeseen podeja netistä, kun lueskelin, että jonkun muun laitteen podit siihen myös kävisivät...

Seuraavaksi vuorossa päivän gourmee eli kana-vuojenjuusto pastaa ja jälkiruuaksi kuppi kuumaa kahvia. Mä tykkään!

Mitäs mieltä te ootte näistä kahvikoneista ?




perjantai 20. tammikuuta 2012

Leppoisa perjantai

Heipat taas tänne!

Tänään ollut ihan mukava päivä. Olen harrastanut pitkään nukkumista. Vähän vissiin univelkoja.
Hyvän aamukahvin jälkeen lueskelin netistä hiukan juttuja. Ilta-Sanomatkin yllätti jutullaan, jonka kuvissa näyttäytyi eräs ystäväni. On hän kyllä tarmokas. Juttu käsittelee Kelan tarjoamaa vaikeavammaisten kuntoutusta, tai siis sen epäkohtia. Yleensä ajattelen Ilta-Sanomien olevan roskalehtiä, mutta ehkä niissä siis jotain asiaakin joskus on.

Itse olen sitä mieltä, että fysioterapia on kyllä yksi tärkeä osa meidän (minun ja miehekkeen) arkea ja se pitää meidät toimintakykyisinä. Näin se myös mahdollistaa työntekemisen, ihan niinkuin tavallisillakin ihmisillä.tai tässä tapauksessa varmistaa, että olemme työkunnossa, jos jotain työtä löytyisi.

Illalla sitten suunnattiin konserttitalolle Turin Filharmonisen Orkesterin kevään avauskonserttiin. Siellä soi mm. musiikkia Star Wars- elokuvista ja kapelimestarina hääri itse Santtu-Matias Rouvali.

Nyt nauhalta pyörimään perjantai-viihteen parhaimmistoa, Emma-gaala ja The Voice of Finland.

Piristeenä tähän vielä pari kuvatusta Murusta...

 sylissä on kiva matkustaa, nii ja sil on kiva vetoketju tossa villatakissa...

Tulppaanit on sitte kivoja -Tekis mieli maistaa, mut tiedän ettei "äiti" tyykkää