maanantai 9. tammikuuta 2012

Vanha vaihtui uuteen

Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi vaihtaa kulkupeliä.

Vihdoin tässä viime vuoden loppupuoliskolla kyllästyin tarpeeksi huonoon asentoon ja kokoajan itsestään muistuttavaan kroppaani ja otin yhteyttä kotikaupunkini apuvälineistä päättäviin ihmisiin.

He tarttuivat ystävällisesti heti toimeen. Olenhan asunut täällä jo vuodesta 2008 alkaen, enkä ollut uutta tuolia aiemmin pyytänyt. (aihetta kyllä olisi ollut jo kauan sitten)

Vanhalla Otto Bock Voyagerillani olen kiitänyt vuodesta 2003 alkaen. Hankin sen sävysävyyn silloisen autoni kanssa. Juuri nyt minulla ei sitten autoa olekaan.

Tuo uusi tuoli onkin sitten Sopur Helium lime-oranssi värityksellä. Heliumia tuntuu nyt olevan melkein jokaisella vastaantulijalla, mutta tuollaisella värityksellä en ole kenelläkään käytössä nähnyt.

Minulla olikin uusi tuoli koekäytössä jo hiukan ennen apuvälimessuja ja siitä lähtien olenkin sitten nauttinut heliumin kevyestä tunteesta. Tosi hyvältä siis on tuntunut ja olenkin ihmetellyt, miten ihmeessä sitä on selvinnyt tuolla vanhalla jakkaralla kaikki nämä vuodet :0

Tottakai vanha rakkauteni jäi varatuoliksi.




Vanha ja uusi rakkaus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti